Työpajojen sijainnit ilmoitetaan myöhemmin.
Huomoi, että työpajoissa on maksimiosallistujamäärät ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Näet pajakohtaiset vapaat paikat ilmoittautumissivulla.
TORSTAI
1. Pakopeli "Töölön taivaan alla"
Liikuntaesteiset voivat halutessaan pelata oman jaksamisen ja liikuntakyvyn mukaan, ja vaikkapa tehdä vain osan tehtävistä. Jokainen joukkue päättää itse reitin ja voi huomioida liikuntaesteiset kiertämällä esim.portaat. Toki Töölössä on paljon mäkiä juuri tuolla alueella eli se kannattaa huomioida. Säänmukainen ulkovarustus.
Aloituspaikka: Aikuisopiston piha
2. Vapaan sivistystyön yhteiskunnallisuus -tutkimustyöpaja (ohjelma)
Tutkimustyöpaja on avoin kaikille vapaan sivistystyön tutkimuksesta kiinnostuneille. Se tuo yhteen alan teemoista kiinnostuneita tutkijoita, käytännön toimijoita, hallinnon edustajia, opiskelijoita eri tieteenaloilta sekä muita asiantuntijoita. Näin se tarjoaa oivan mahdollisuuden tutkimuksen, käytännön ja hallinnon vuoropuheluun. Työpajassa keskustellaan tutkimusalustusten pohjalta vapaan sivistystyön merkityksistä ja rooleista yhteiskunnassa. Alustuksia voi pitää suomen ja englannin kielillä. Työpajassa on myös mahdollista tuoda tutkimusta sekä tutkimusyhteistyötä koskevia kehittämisideoita esiin.
Työpajan työskentely on vuorovaikutuksellista, pienryhmissä tapahtuvaa keskustelua, joka lopuksi kootaan yhteiseksi pohdinnaksi. Vapaan sivistystyön päivien teemaa mukaillen avaamme tutkimustyöpajaan tarjottujen alustusten pohjalta keskustelua vapaan sivistystyön yhteiskunnallisuudesta – huomioiden sivistystyön moninaisuus. Tervetuloa mukaan pohtimaan vapaan sivistystyön ajankohtaisia ilmiöitä!
Annika Pastuhov, tutkijatohtori, Åbo Akademi,
Jenni Pätäri, koordinaattori, Sivistystyön Vapaus ja Vastuu -ohjelma, väitöskirjatutkija (TAU)
Tila: Auditorio 161
3. Innostu kansainvälisyydestä – Erasmus+ -ohjelman, Nordplus Aikuiskoulutuksen sekä EPALEn mahdollisuudet vapaan sivistystyön toimijoille
Haluaisiko organisaatiosi kehittää toimintaansa eurooppalaisessa yhteistyössä? Tule kuulemaan, millaisia kansainvälistymismahdollisuuksia tarjoamme!
Virpi Maireberg, Opetushallitus
Alma Smolander, Opetushallitus
Tila: Juhlasali 317
4. Esteet nurin! Esteettömyyttä, osallisuutta ja vapaaehtoistoimintaa
Tule tunnistamaan ja kokemuskävelemään opiskelun mahdollisia kynnyksiä. Ratkaistaan porukalla rohkeiden Rimpi- ja Street-opistojen kimurantteja kysymyksiä osallistumisen esteettömyyden ja yhdenvertaisuuden edistämisestä talouden paineissa. Käytännön vinkkejä yhdenvertaisuuden, esteettömyyden ja osallisuuden edistämisestä Esteet nurin! -hankkeen seitsemältä opistolta.
Kielet: suomi tai englanti. Tarvittaessa voidaan käyttää puhelintulkkausta.
Ari-Pekka Väisänen, Kuopion kansalaisopisto
Tila: Taideluokka 414
5. Digiosaamisen buffetti - mitä työikäiset sieltä valitsevat ja mitä valinnat kertovat työelämän tarpeista?
Työväen Sivistysliitto ja TJS Opintokeskus tuovat esille Työelämän digitaidot jatkuvana oppimisena –hankkeen opiskelijoiden ilmaisemia digiosaamistarpeita. Opiskelijoiden osaamistarpeita käytiin läpi ohjauskeskusteluissa, jolloin niille saatiin konteksti ja perustelut. Aineiston yhteenvedosta käy ilmi, miten koetut osaamistarpeet suhteutuvat opiskelijoiden koulutus- ja työtaustaan. Työpajassa pohdimme, mitä nämä havainnot merkitsevät yksilön, koulutuksen järjestäjän, vapaan sivistystyön, työelämän ja yhteiskunnan kannalta?
Hankkeen tarjoamassa koulutuksessa työikäisille tarjottiin digiopintoja itsenäisinä verkko-opintoina. Opiskelijoilla oli mahdollisuus valita opiskeltavat sisällöt. Opiskelijoiden tekemät valinnat sekä kokemat osaamistarpeet kertovat minäpystyvyydestä, tunteista digiosaamista kohtaan sekä työelämän arvostuksista. Miten opiskelijoiden vastauksissa näkyvät ennakkoluulot, pelot ja varaumat? Mitkä digitaidot tuovat tunteen pystyvyydestä ja digiosaamisesta?
Aineiston pohjalta käydään ohjattua pienryhmäkeskustelua. Keskusteluja kirjataan Howspace-verkkoympäristöön ja niistä muodostuu työpajan tuotos. Tätä tuotosta voivat hyödyntää mm. opetusviranomaiset, tutkijat ja oppilaitosten opettajat koulutussuunnittelutyön apuna. Samalla työpajan osallistujat tutustuvat koulutuksen verkkoalustan tuomiin mahdollisuuksiin ja Työelämän digitaidot jatkuvana oppimisena –hankkeen oppimisympäristöön.
Inka Ukkola, TJS Opintokeskus,
Janne Laulumaa, Työväen Sivistysliitto TSL,
Pinja Kuusenaho, Työväen Sivistysliitto TSL
Tila: Opetustila 160
PERJANTAI:
1. Minun vapaan sivistystyöni voima
Työpaja on suunnattu ennen muuta vapaan sivistystyön oppilaitosten kouluttajille, opettajille ja ohjaajille, mutta myös kaikki muut ovat tervetulleita mukaan. Työpaja herättelee miettimään, miten oma työ vapaan sivistystyön kentällä voisi olla osa ratkaisua maailmanlaajuisiin ongelmiin, kuten sosiaalisiin ja ekologisiin haasteisiin. Työpajan tavoitteena on tarkastella omaa toimijuutta vapaan sivistystyön kentällä suhteessa planetaarisiin, ekologisiin ja sosiaalisiin ilmiöihin ja haasteisiin. Tavoitteena on tarkastella vapaan sivistystyön kentällä tapahtuvan oman työn merkityksiä, mahdollistaa toivon ja luottamuksen ilmapiiriä sekä vahvistaa omaa toimijuutta.
Työpaja on toiminnallinen ja keskusteleva. Työpajan alussa on kehollinen, maadoittava virittäytyminen teemaan. Aluksi omaa toimijuutta tarkastellaan oman arjen työn tasolla, minkä jälkeen tasoa laajennetaan esim. omaan oppilaitokseen ja yhteiskuntaan päätyen lopulta planetaariseen tasoon ja sieltä takaisin omaan toimijuuteen. Toiminnallisen työskentelyn antia puretaan keskustellen ja vertaisoppien.
Anna Kirstinä, Opintokeskus Kansalaisfoorumi,
Tiia Kontkanen, KSL-opintokeskus
Björn Wallén, Vapaa sivistystyö ry
Tila: Juhlasali 317
2. Indikaattorit sivistyspolitiikan ohjauskeinona
Työpajassa pohditaan politiikan ohjauskeinojen, erityisesti indikaattoreiden käytön seurauksia vapaalle sivistystyölle ja vapaassa sivistystyössä.
Työpajassa tarkastellaan kansainvälisten ja kansallisten indikaattorien valossa rakentuvaa kuvaa sivistystyöstä ja sen vaikuttavuudesta. Erityisen kiinnostavaa on havainnoida yhdessä, mitä ne jättävät piiloon ja miten niitä voitaisiin hyödyntää vst-toiminnassa sekä sen vaikuttavuuden osoittamisessa.
Työpajassa voit esitellä myös oppilaitoksessasi käynnissä olevia mittaustapoja tai mittareiden kehittämisprosesseja. Tervetuloa osallistumaan keskusteluun, jota virittävät esimerkit, kuten ITLA:n yhteisövaikuttavuus-, YK:n kestävän kehityksen- sekä VST:n kehitteillä olevat indikaattorit.
Tutustu ennakkoaineistoon: https://www.vapausjavastuu.fi/alanen-selvitys-0624/
Paula Alanen, tutkija, Tampereen yliopisto.
Jenni Pätäri, koordinaattori, Sivistystyön Vapaus ja Vastuu -ohjelma, väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto
Tila: Auditorio 160
3. Kansalaisopisto moninaisuuden vahvistajana ja syrjäytymisen ehkäisijänä
Miten saada kaikki osallistumaan yhteiskuntaan? Miten sytyttää motivaatio yksilössä oman elämänsä aktiiviseksi ohjaajaksi? Kysymykset koskevat koko yhteiskuntaa, mutta erityisesti syrjäytyneitä nuoria, pitkäaikaistyöttömiä kuin maahanmuuttaneitakin. Tähän Seinäjoen kansalaisopistossa on etsitty vastauksia.
- Miten löytää elämänkipinä?
- Miten lisätä arjentaitoja ja hyvinvointia?
- Miten vahvistaa osaamista ja työelämätaitoja?
- Miten kehittää jatkopolkuja opintoihin ja työelämään?
Tule toiminnalliseen työpajaan keskustelemaan ja vaihtamaan kokemuksia oman oppilaitoksesi kohderyhmän osalta.
Teppo Latvanen, Seinäjoen kansalaisopisto, Seinäjoen kaupunki.
Tila: Opetustila 415
4. Kulttuurista kestävyyttä käsityöaktivismilla
Työpajassa tutustutaan Jalanjälkeni -käsityöaktivismitarvikepaketin kautta kulttuuriseen kestävyyteen. Mitä kulttuurinen kestävyys tarkoittaa ja miten voimme yksilöinä ja yhteisönä kulttuurista kestävyyttä vahvistaa? Miksi kulttuuri on tärkeä osa kestävää tulevaisuutta?
Työpajassa pääset pysähtymään kulttuurisen kestävyyden teemojen ympärille, ja toteuttamaan käsityöaktivismin avulla oman kannanottosi. Voit lukea lisää kulttuurisesta kestävyydestä täältä: https://www.ksl.fi/mita-on-kulttuurinen-kestavyys/
Riina Näsi Kansan Sivistystyön Liitto ry
Tila: Taidetila 524
5. Aikuisten perustaitoja vahvistavat koulutukset ja osaamismerkit
Työpajassa perehdytään kansallisiin perustaitojen osaamismerkkeihin sekä aikuisten perustaitoja vahvistaviin koulutuksiin vapaassa sivistystyössä.
Anni Henricson, Suomen Kansanopistoyhdistys. Yhteistyössä mukana Heikki Tulkki, Opetushallitus sekä Henri Piirainen, Kansalaisopistojen liitto
Tila: Auditorio 161