Pohjoisen Suomen johdon päivät järjestetään Kajaanissa 25.–26.4.2024. Päivien teemana on tänä vuonna Johdon näkökulmasta.
Esihenkilöllä on työyhteisössään iso rooli siinä, millainen on työyhteisön puuttumiskynnys erilaisiin tilanteisiin. Mistä esihenkilö saa voiman toimia niin kuin pitäisi toimia, vaikka se tuottaisikin vastustusta ja ikäviä tilanteita? Miten esihenkilö uskaltaa johtaa, ja miten uskaltaa puuttua?
Päivän aikana kuulet muun muassa Kuntaliiton Jarkko Lahtisen puheenvuoron otsikolla Minä kohteena – some, lehdet ja muu huuto. Harri Gustafsberg saapuu päivään puhumaan tilannetietoisuudesta ja päätöksentekokyvystä paineen alla. Lisäksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erityisasiantuntija Jukka Pyhäjoki puhuu dialogin voimasta hankalissa vuorovaikutustilanteissa.
Tapahtuma alkaa torstaina 25.4.2024 yhteisellä illanvietolla klo 18.
Kohderyhmä
Kainuun, Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan alueen kasvatus- ja opetusalan esihenkilöt, kuten rehtorit, sivistysjohtajat, varhaiskasvatuksen johtajat
Ohjelma
Torstai 25.4.2024 |
|
18:00–23:00 |
Yhteinen illanvietto, Kongressi- ja kulttuurikeskus Kaukametsä, Karanka-ravintola Tilaisuus sisältää pientä ohjelmaa, tarjottavaa sekä verkostoitumismahdollisuuksia kollegoiden kanssa. |
Perjantai 26.4.2024 |
|
8:30 |
Aamukahvi tarjolla (AVI tarjoaa) |
9:00 |
Tervetulosanat Musiikkiesitys: Keskuskoulun kuoro |
9:15 |
Minä kohteena – some, lehdet ja muu huuto Miten johtajana suhtautua negatiiviseen keskusteluun ja maalittamiseen eri taholta? |
10:15 |
Jaloittelutauko ja tutustuminen näytteilleasettajiin |
10:30 |
Tekoäly – uhka vai mahdollisuus? |
11:15 |
Lounas (omakustanteinen) ja tutustuminen näytteilleasettajiin |
12:30 |
Tilannetietoisuus ja päätöksentekokyky paineen alla Poikkeustilanne tulee yllättäen. Mitä lainalaisuuksia tilanteisiin ja ihmisen käyttäytymiseen liittyy ja miten niihin voi varautua? |
13:30 |
Kahvitauko (AVI tarjoaa) ja tutustuminen näytteilleasettajiin |
14:00 |
Esimies huoltajien kanssa tehtävän yhteistyön veturina Johtamiskulttuuri ja esimiehen arvot eivät saa jäädä vain päiväkodin tai koulun seinien sisälle – ne näkyvät myös huoltajille. Mitä siis voin tehdä kotien kanssa tehtävän yhteistyön sujuvoittamiseksi? Kuinka saada koko kasvuyhteisö vetämään yhtä köyttä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi? Vanhempien kanssa tehtävän yhteistyön tärkein aika on juuri nyt! |
14:45 |
Dialogin voima hankalissa vuorovaikutustilanteissa Miten edistää vaikeissa tilanteissa yhteistyötä huoltajien kanssa? Miten ottaa vaikeita asioita esille? Miten olla rohkea, puuttua varhain, ja samalla edistää yhteistoimintaa? Puheenvuorossa saat konkreettisia vinkkejä yhteistyön edistämiseen ja vaikeiden asioiden puheeksi ottamiseen. |
15:30 |
Päätössanat |
15:45 |
Tilaisuus päättyy |
Majoituskiintiöt
Hotel Kajanus (koodi AVI04):
1hh Economy, 95€ / yö
2hh Economy, 106€ / yö
1hh Standard, 112€ / yö
2hh Standard, 116€ / yö
Original Sokos Hotel Valjus (koodi BAVI04), voimassa 11.4.2024 saakka:
122 € / vrk / yhden hengen standard -huone
142 € / vrk / kahden hengen standard -huone
Lisävuode 20 € / vrk / aikuinen
Muut tiedot
Tilaisuus on maksuton. Muutokset ohjelmaan ovat mahdollisia.
Lisätietoja
Linda Mård, opetustoimen ylitarkastaja, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, p. +358 295 018 827
etunimi.sukunimi@avi.fi