Tapahtuman oletuskuva

Nuorisotyön maakunnallinen tapaaminen - Pohjois-Karjala

7.10.2024 09:00

Kontiolahti, Lehmon nuokkari

Nuorisotyön maakunnallisen verkostotapaamisen tavoitteena on nuorisotyöntekijöiden verkostoitumisen ja yhteisöllisyyden tukeminen. Vuoden kolmannessa tapaamisessa keskitytään erityisesti 9-pykälään eli nuorisolain mukaisen monialaisen yhteistyöverkoston kehittämiseen. 

Kunnilla on nuorisolain 9§:n mukaan velvoite koota paikallisista viranomaisista monialaisen yhteistyön yleistä suunnittelua ja toimeenpanon kehittämistä varten ohjaus- ja palveluverkosto tai muu vastaava yhteistyöryhmä. Verkoston tai muun vastaavan yhteistyöryhmän lakisääteisenä tehtävänä on:

  1. koota tietoja nuorten kasvu- ja elinoloista sekä arvioida niiden pohjalta nuorten tilannetta paikallisen päätöksenteon ja suunnitelmien tueksi,
  2. edistää nuorille suunnattujen palvelujen yhteensovittamista, yhteisiä menettelytapoja nuoren palveluihin ohjaamisessa sekä tiedonvaihdon sujuvuutta,
  3. edistää yhteistyötä nuorisotoiminnan toteutumiseksi.

Kuntien nuorten monialaisen yhteistyön kehittämiseksi Kuntaliitossa on käynnissä Ysipykälä-hanke (2023-2024). Vieraaksi saapuu Ysipykälä-hankkeen projektipäällikkö Heta Malinen.

Tapaamisessa kuulette myös avin ajankohtaiset mm. valtionavustuksista ja täydennyskoulutuksista.

Tervetuloa Pohjois-Karjalan vuoden 3.tapaamiseen Kontiolahdelle! Toivomme jokaiseen tilaisuuteen edustusta kaikista kunnista.

Kohderyhmä

Ensisijaisena kohderyhmänä ovat alueellisen työn nuoriso-ohjaajat ja nuorisotyöntekijät, hanketyöntekijät sekä nuorisotyön esihenkilöt. Maakunnalliseen tapahtumaan voi osallistua myös maakuntarajat ylittäen. 

Ohjelma

klo 8.45- Aamukahvit (avi tarjoaa)
klo 9 Tervetuloa!
Kontiolahden nuorisopalvelut
klo 9.15 Avin ja aluekoordinaation kuulumiset
klo 9.30 Miksi olemme tässä? Mitä huomiota ja havaintoja on tehty nuorisolain mukaisesta monialaisesta verkostotyöstä vuosien varrella? 
klo 9.45 Ysipykälä-hankkeen kummikuntatyöskentelyn esimerkki, nuorisokoordinaattori Petri Raatikainen, Kontiolahden nuorisopalvelut ja vapaa-aikapäällikkö Reetta Partanen Liperin kunnan hyvinvointipalveluista
klo 10  Tauko
klo 10.15 Ryhmätyöskentely: Onnistuneen verkostotyön salat 
klo 11.15 Verkoston kokoonpano ja verkoston koordinointi/johtaminen
klo 11.45 Yhteenveto ja tilaisuuden päättäminen
klo 12-> Mahdollisuus tutustua Kontiolahden huikeaan Bändikämppään ja sen toimintaan (tila sijaitsee nuokkarin näköetäisyydellä)

 

Muut tiedot

Tilaisuus on maksuton. Osallistujat vastaavat matka- ja päivärahakustannuksista. Muutokset ohjelmaan ovat mahdollisia. Ilmoittautuminen päättyy 30.9.2024. 

Vuoden 2024 viimeinen Pohjois-Karjalan tapaaminen järjestetään ma 25.11. klo 12–15 Teamsissä, pyydä linkki tapaamiseen avilaisilta. 

Lisätietoja

Jonna Juhola, Itä-Suomen nuorisotyön aluekoordinaattori, p. 040 8313580, aluekoordinaatio@metsakartano.com 

Laura Oksanen, Kirsi Kohonen ja Mervi Hotokka, Itä-Suomen aluehallintovirasto, etunimi.sukunimi@avi.fi

Paikkoja ei enää tarjolla.

Ajankohta

Alkaa:   7.10.2024 09:00
Päättyy:   7.10.2024 12:00

Tapahtumapaikka

Kontiolahti, Lehmon nuokkari

Kylmäojantie 49
80710 Kontiolahti

Tarkempi kartta ja ajo-ohjeet

Lisätiedot

Mervi Hotokka

0295 016 594

mervi.hotokka@avi.fi

Itä-Suomen aluehallintovirasto