Tapahtuman oletuskuva

Alueelliset nuorisotyöpäivät 31.10.-1.11.2024

31.10.2024 09:30

Hotelli Lasaretti

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston nuorisotoimi järjestää alueelliset nuorisotyöpäivät Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueen nuorisotyöntekijöille.

Päivät järjestetään Hotelli Lasaretissa Oulussa, osoitteessa Kasarmintie 13b (lisätietoa).

Päivien teemana on toivo ja tulevaisuus. Ensimmäisenä päivänä kuulemme ajankohtaisia asioita opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Sen jälkeen puhuvat tekoälyasiantuntija Mikko Alasaarela ja neuropsykologi Heli Isomäki. Laitteet kehittyvät aivojamme nopeammin. Miten tekoäly vaikuttaa elämäämme jo nyt ja mitä tulevaisuudessa on odotettavissa? Mikä on älylaitteiden ja pelaamisen vaikutus tunneohjautuvaan nuoreen? Miten nuorten näköalattomuuteen ja motivaatioon voisi vaikuttaa? Näistä asioista keskustelemme myös ryhmissä etsien asioiden positiivisia puolia ja voimavaroja työhön nyt ja tulevaisuudessa.

Toisen päivän aluksi dokumenttiohjaaja Sami Kieksi puhuu kokemuksistaan ja työstään. Hän on käsitellyt ohjelmissaan yksinäisyyttä, syrjäytymistä sekä kiusaamista. Päivät huipentuvat nykyisyysselittäjä Petri Rajaniemen puheenvuoroon. Hän antaa pohdittavaa siitä, miten tähän on tultu ja mihin tästä mahdollisesti ollaan matkalla, mutta myös hykerryttää osuvilla hoksautuksillaan elämästä.

Kohderyhmä

Nuorisotyöpäivät ovat tänä vuonna yhteiset etsiville, kuntien ja yhdistysten nuorisotyöntekijöille sekä nuorten työpajojen työntekijöille.

Ilmoittautumiset tilaisuuteen 22.10.2024 mennessä Huom! Vastaathan harkiten kysymyksiin, jotta saamme tarkan osallistujamäärän emmekä tee turhia tarjoilutilauksia.

 

Ohjelma

I PÄIVÄ

Aurora-sali

9:00 Mahdollisuus tutustua esittelypisteisiin
9:30 Aamukahvit (tarjotaan)
10:00 Päivien avaus, Ylijohtaja Kaisa Ainasoja
10:15 Mitä kuuluu nuorisotyölle? Jaana Walldén, Opetus- ja kulttuuriministeriö
11:00

Mikko Alasaarela, Tekoälyasiantuntija, lisätietoa tästä linkistä

12:00 Lounas (tarjotaan), mahdollisuus tutustua esittelypisteisiin
13:00 Heli Isomäki, Neuropsykologian erikoispsykologi, vaativan erityistason neuropsykologi ja psykologian tohtori, lisätietoa tästä linkistä
14:00 Ohjattu keskustelu ryhmissä (Aurora, Puisto, Pato ja Merikoski salit)
15:00 Kahvit keskustelun lomassa (tarjotaan)
16:00 Yhteenvetokeskustelu, Aurora-sali
16:30-18:00 Mahdollisuus tutustua esittelypisteisiin
   
17:00-18:30 Mahdollisuus syödä päivällinen omakustanteisesti

Menu 32 €: Sitruunamarinoitua broileria punaviinikastikkeessa, fetajuusto-tomaattiperunoita, kauden kasviksia, mangopannacottaa ja marjoja TAI Kasvismenu 35 €: Tofu-bataatticurrya, kookosriisiä, suklaakakkua

   

II PÄIVÄ

Aurora-sali

8:30 Sami Kieksi, dokumenttiohjaaja, lisätietoa tästä linkistä
10:00 Kahvit (tarjotaan)
10:30 Petri Rajaniemi, lisätietoa tästä linkistä
12:00 Lounas (tarjotaan)
13:00 Hyvää kotimatkaa!

 

Esittelypisteillä torstaina

Tyttöjen ja poikien talo

Oivangin Nuorisokeskus

Oulun kaupungin Nuorisopalvelut

Keskipiste-Leader

 

Muut tiedot

Päiville toivotaan lähiosallistumista, mutta myös osallistuminen etänä on mahdollista. Huomaathan kuitenkin, että vain aamupäivien yhteiset osuudet striimataan (to klo 10-14 ja pe klo 8:30-12). Linkki toimitetaan lähempänä ajankohtaa sähköpostiin, jonka olet ilmoittautumisen yhteydessä antanut.

Tilaisuus on maksuton. Muutokset ohjelmaan ovat mahdollisia.

Lisätietoja

Kirsi-Marja Stewart, kirsi-marja.stewart@avi.fi, p. 0295 017 652

Ilmoittautumiseen liittyvät tiedustelut:

Jaana Tuuttu, jaana.tuuttu@avi.fi, p. 0295 017 565

Valitse haluamasi ilmoittautumisvaihtoehto
Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen päättyy
Määrä

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen päättyy 22.10.2024 23:59

Määrä:


Ajankohta

Alkaa:   31.10.2024 09:30
Päättyy:   1.11.2024 12:00

Tapahtumapaikka

Hotelli Lasaretti

Kasarmintie 13b
90100 Oulu

Tarkempi kartta ja ajo-ohjeet