Tervetuloa Pedapäivään 7.11.2024! Päivän teemana on tänä vuonna Paluu perusasioiden äärelle. Tilaisuudessa kuulet kahta keynote-puhujaa ja voit tutustua mielenkiintoisiin näytteilleasettajiin. Lisäksi ennen tilaisuuden virallista alkua sinun on mahdollista tutustua Lääninhallitustalon upeisiin tiloihin opastetulla kierroksella. Tilaisuuden puheenvuorot striimataan, eli niihin on mahdollista osallistua myös etäyhteydellä. Tapahtuman muuhun ohjelmaan voi osallistua vain paikan päällä.
Pedapäivä järjestetään yhdessä Pohjois-Suomen aluehallintoviraston, Oulun yliopiston ja Oulun kaupungin kanssa. Tilaisuuden ideana on yhdistää kasvatus- ja opetusalan teoriaa ja käytäntöä.
Kohderyhmä
Tapahtuma on suunnattu opetus- ja kasvatusalan henkilöstölle ja asiantuntijoille. Tapahtumaan ovat tervetulleita myös kaikki muut lasten ja nuorten kanssa työskentelevät henkilöt.
Ohjelma
11.45–12.15 |
Kierros Lääninhallituksen tiloissa |
|
12.15–12.30 |
Tilaisuuden avaus |
|
12.30–13.45 |
Lapsen ja nuoren kohtaaminen arjessa Puheenvuorossa käsitellään lasten ja nuorten kanssa työskentelevien arjessa tapahtumisia kohtaamisia siitä näkökulmasta, kuinka näiden kohtaamisten kautta voidaan tukea lasta ja nuorta sekä myönteistä toimintakulttuuria. |
|
13.45–14.45 |
Iltapäiväkahvit (AVI tarjoaa) sekä tutustuminen näytteilleasettajiin |
|
14.45–16.00 |
Tällaisessa maailmassa – nykyisyysselittäjä Petri Rajaniemi |
|
16.00 |
Tilaisuus päättyy |
|
Näytteilleasettajat
Arviointi perusopetuksessa, Oulun kaupunki
Pienten pedagogiikka, 5–8-vuotiaiden pedagogiikka, Oulun kaupunki
Tuki matematiikan opiskelussa, Oulun yliopisto ja Oulun kaupunki
Monikielisten perheiden kanssa työskenteleminen, Oulun yliopisto ja Oulun kaupunki
Kestävän tulevaisuuden opinvirta, Oulun kaupunki
KESY/SYKE/TOIVO-materiaali sekä Tervetuloa-opassarja, Suomen vanhempainliitto
Peruspalvelujen arviointi: Joustava perusopetus ja yhteisöllinen opiskeluhuolto, aluehallintovirasto
Kirjasto-, nuoriso-, ja liikuntatoimen valtionavustukset, aluehallintovirasto
Tavoitetaso-ryhmittely, erilaiset tavat opiskella, Kuulammen koulu, Tyrnävä
Harrastamisen Suomen malli, Oulun kaupunki
Kuntouttava pienryhmätoiminta nepsylapsille, Sievin kunta
Lukutaidon edistäminen varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa, Oulun kaupunki
Liikkumisen edistäminen (liikkuva varhaiskasvatus, liikkuva koulu), Oulun kaupunki
Muut tiedot
Tilaisuus on maksuton. Muutokset ohjelmaan ovat mahdollisia. Etäosallistujille toimitetaan osallistumislinkki lähempänä tilaisuutta.
Lisätietoja
Minna Hellsten, minna.hellsten@ouka.fi
Maikki Manninen, maikki.manninen@ouka.fi
Kati Kyllönen, kati.kyllonen@oulu.fi
Katri Koivu, katri.koivu@oulu.fi
Ilmoittautumiseen liittyvät tiedustelut:
Hannamari Salkola, hannamari.salkola@avi.fi, 0295 018 638