Lasten ja nuorten hyvinvointi on tärkeä osa yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta. Etelä-Suomen aluehallintovirasto tukee alueensa kuntia kokonaisturvallisuuden vahvistamisessa ja osana tätä tehtäväänsä on perustanut monialaisen Radanvarsifoorumin.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto kutsuu koolle Radanvarsi-foorumiin lasten ja nuorten hyvinvoinnin eteen työskentelevien verkoston. Verkostot toimivat ensivaiheessa paikallisesti Järvenpään, Vantaan ja Keravan radanvarsikunnissa, missä lasten ja nuorten pahoinvointi näkyy erityisen voimakkaasti. Toimintaa voidaan laajentaa myöhemmin muihin kuntiin.
Radanvarsifoorumi hakee paikallisesti vaikuttavia toimia laajassa yhteistyössä. Radanvarsifoorumin osallistujilta pyydetään lupauksia toimista, joilla heidän edustamansa taho voi auttaa lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisessä. Tavoitteena on sopia konkreettisista toimista. Ne voivat olla pieniä tai suuria, mutta yhdessä ne muodostavat valtavan kokonaisuuden.
Mukana foorumissa on laaja joukko viranomaistahoja ja kolmannen sektorin toimijoita. Kaikkien meidän yhteisenä tavoitteena on saada lapsemme ja nuoremme voimaan paremmin!
Radanvarsifoorumilla haluamme tukea kuntien asiantuntijoita ja nuorten kanssa työskenteleviä ilmiön ratkaisemiseksi. Foorumin ohella kannustamme toimintaan kaikkia muitakin lasten ja nuorten parissa toimivia yhteisöjä: vanhempia, harrastustoiminnan järjestäjiä, järjestöjä, asukasyhdistyksiä, eri uskontokuntia sekä muita yhteisöjen tahoja. Mitä sinä voit tehdä? Ota yhteyttä foorumin tahoihin, jotka varmasti tarvitsevat apuasi ja yhteistyötäsi! Tai haasta oma yhteisösi ratkaisemaan haastettamme! Kertokaa meille, miten haluatte olla mukana. Etelä-Suomen aluehallintovirasto auttaa luomaan yhteyksiä. Lasten ja nuorten hyvinvointi on meidän kaikkien yhteinen asia!
Lisätiedot:
Kristiina Kapulainen, pelastusylitarkastaja, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Petja Pyykkönen, ylitarkastaja, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@avi.fi
Radanvarsifoorumin toinen verkostotapaaminen 27.8.24 Vantaa
Verkostotapaaminen on tarkoitettu Järvenpään, Vantaan ja Keravan edustajille sekä yhteistyöhön lupautuneille tahoille.
Yhdessä olemme enemmän - Tillsammans är vi mer
8.30 Ilmoittautuminen ja tutustuminen lapsia ja nuoria tukevaan toimintaan standeilla (2.krs aulatila): Mieli, Aseman lapset, Romano missio, Nuorten palvelu, Movement, Non Fighting Generation NFG, MCREW-toiminta (Martinlaakson koulun nuoret), Pelastakaa lapset, Ennakoiva talousneuvonta
9.00 Tervetuloa
Ylijohtaja Merja Ekqvist, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Sahar Hossaini ja Vincent Joki, Vantaan nuorisovaltuusto
9.15 Radanvartta eteenpäin
- Järvenpään Radanvarsifoorumista nousseita ilmiöitä
- Vantaan malli: Hyvän arjen rakentajat Sanna Asikainen, Aseman lapset/Sohlbergin säätiö
10.00 Aamukahvi ravintolavaunussa (aluehallintovirasto tarjoaa)
10.45 Nuorikin on osa perhettä. Nuorten ajatuksia läheistyhteistyöstä, Triangeli -nuorilähtöisesti oppilaitosten perheyhteistyötä kehittämässä -hanke, Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia
11.30 Turvallinen ja hyvinvoiva kouluyhteisö - vanhemmat ja ammattilaiset lasten ja toistensa tukena kasvatustehtävässä, Sari Haapakangas ja Saija Ohtonen-Jones, Suomen Vanhempainliitto
12.15 Lounas + kahvi (aluehallintovirasto tarjoaa)
13.30 Pysäkkidialogi: Mitä lapsesta ja nuoresta huolehtiminen tarkoittaa tässä ajassa nuorille, vanhemmille ja asiantuntijoille?
Mitä huolehtiminen uudelleen hahmotettuna tarkoittaa ja kuinka sen pitäisi vaikuttaa toimintamalleihin, kun resurssit eivät kuitenkaan kasva? Tavoitteena on saada esiin uudenlaisia näkökulmia ja yhteyksiä, sekä hahmottaa kysymystä lasten ja nuorten huolehtimisesta uudella tapaa.
Keskustelemassa nuoria, vanhempia ja asiantuntijoita: Saija Ohtonen-Jones, Riitta Kekäle, Saana Pukkio ja Pekka Mäkelä sekä Emil Louhivuori, Nikolas Mettovaara, Eetu Laaksonen, Vantaa
15.05 Päivän yhteenveto
15.10 Loppusanat Heikki Kantonen, Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia
15.15 Päivä päättyy
*Muutokset ohjelmaan mahdollisia
Muut tiedot
Koulutus on maksuton. Laurean Tikkurilan kampuksen yhteystiedot: https://www.laurea.fi/tietoa-meista/kampukset/tikkurilan-kampuksen-yhteystiedot/
Lisätietoja ohjelmasta:
Kristiina Kapulainen, ylitarkastaja, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Petja Pyykkönen, ylitarkastaja, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Ilmoittautumiseen liittyvät tiedustelut:
Ann-Christin Mitts
Yhteystiedot muotoa etunimi.sukunimi@avi.fi